sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Suklainen crème brûlée

Pidimme tässä yhtenä viikonloppuna italia-iltaa kahden kaverini kanssa. Tarkoituksena oli tehdä italialaista ruokaa ja leipomuksia. Crème brûlée ei oikein tuohon kategoriaan kuulu, mutta se eksyi meidän listalle, koska toiselta kaveriltani löytyi liekinheitin ja halusimme kokeilla sitä, joten siksi päädyimme tekemään paahtovanukasta. Ohje on Arnaud Delmontel & David Battyn kirjasta Tumman Suklaan Herkut. Alkuperäisessä ohjeessa on käytetty 6 munaa, mutta pienensimme sen 5 munaan.

Crème Brûlée:
2,2 dl kermaa
0,8 dl maitoa
5 kpl keltuaisia
63 g sokeria
31 g kaakaojauhetta
1 vanilja tanko tai 4 g vaniljasiemenjauhetta
fariinisokeria

Laita uuni lämpiämään 90 asteeseen. Laita kerma, maito ja vanilja (vaniljatanko kahtia ja raaputa siemenet ja laita tanko ja siemenet) kattilaan ja kiehauta. Lisää kaakaojauhe koko ajan sekoittaen. Ota pois hellalta ja anna imeytyä puolisen tuntia.
Vatkaa keltuaiset sokerin kanssa kulhossa kunnes se on vaaleata vaahtoa. Jos käytät vaniljatankoa, ota se tässä vaiheessa pois. Kaada maitoseos munavaahtoon ja sekoita.
 Laita uuniin vesihaude, eli alimmalle tasolle pelti johon lisäät vettä.
Kaada seos annosvuokiin ja paista 45 minuuttia. Ota pois uunista ja laita jääkaappiin jäähtymään 12 tunniksi (voit ihan yhtä hyvin nauttia vanukkaat heti, mutta suosittelen, että laitat ne jäähtymään).
Ripottele fariinisokeria vanukkaiden pinnalle ja karamelisoi polttimella.

Kuvat on otettu kaverini Saran blogista, tietenkin hänen luvallaan:)
 




 
 
Nauti vaikkapa itse tehdyn mustikkajäätelön kera! Ohje tulossa, stay tuned!

2 kommenttia: