torstai 4. joulukuuta 2014

Jouluinen piparikakku

Totanoin. Eipäs taida minun lupaukset kauhean hyvin pitää.

Mutta mitä pienistä.

Tässä viime viikonloppuna pidin pikkujoulujuhlat ja niittä on jo kertynyt semmoinen määrä, että niitä voidaan jo kutsua traditioksi! Luvassa oli taas jälleen kerran ruoka, ruokaa, kavereita ja ruokaa. Ainiin, mainitsinko jo ruoan? Sitä oli ihan hirveä määrä ja loppua ei näkynyt. Omalta osaltani olin olin leiponut piparikakun jossa oli tuorejuustovoikreemitäyte sekä kasapäin jouluherkkuja koristeena. Oikein tyytyväinen olin. Ja reseptin löysin yhdeltä lemppari sivustolta, eli Call Me Cupcake
Vähän muuntelin aineksia riippuen siitä mitä kotoa löytyi.

Piparikakku:
270 g jauhoja
1 tl soodaa
ripaus suolaa
1 tl kanelia
1 tl jauhettua inkivääriä
1 tl kardemummaa
1 tl jauhettuja neilikoita
2 munaa
100 g fariinisokeria
1 dl tummaa siirappia
125 g voita
1 dl kermaa
1 ½ dl maitoa

Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen (itse laiton uunin 150 kun se tuppaa lämpiämään aika reilusti yli rajojen, ja kuten olen ennenkin sanonut, opi tuntemaan uunisi ja säädä lämpötilaa sen mukaan).
Voitele ja jauhota kolme 15 cm vuokaa ja laita myös leivinpaperi pohjalle.
Sekoita jauhot, sooda, suola ja mausteet kulhossa.
Vatkaa munat ja sokeri toisessa kulhossa kunnes se on vaaleata ja ilmavaa. Lisää siirappi ja sekoita kunnes tasaista.
Sulata voi ja lisää kerma ja maito.
Lisää kuivat aineet ja voiseos muniin vähitellen. Kääntele kunnolla.
Jaa taikina vuokiin ja paista noin 25 minuuttia. Ota uunista, jätä vuokiin jäähtymään vartiksi ja sen jälkeen kumoa ritilälle.

Tuorejuustotäyte:
150 g voita
200 g tomusokeria
200 g tuorejuustoa

Pehmitä voita vähän mikrossa ja vatkaa sen jälkeen sähkövatkaimella kunnes sileätä ja pehmeää. Lisää tomusokeri ja vatkaa kunnes ilmavaa ja melkein valkoista. Lisää tuorejuusto ja sekoita.

Kakun kokoaminen

Varoituksen sana ihan alkuun: kannattaa leikata kakkupohjat kahtia, sillä muuten kakkupohjista tulee aika paksuja ja kakusta lopuksi aika kuivaa kun se vetää itseensä täyteen.
Aseta yksi pohja vadille ja levitä täytettä päälle. Täytettä saa tulla ihan yli reunojenkin. Laita seuraava pohja ja täyte. Jatka kunnes viimeinen pohja on päällimmäisenä. Lisää vielä täytettä viimeisen kakkupohjan päälle ja muotoile siitä yksi kerros.
koristele viikunoilla, karpaloilla, pähkinöillä, vain mielikuvitus on rajana.

Vinkki!
Käytin itse kuivattuja viikunoita. Jos haluat niistä vähän "pulleampia" keitä niitä vähän aikaa sokerisiirapissa, eli noin desi sokeria ja 2 desiä vettä.

Valmis!
Ps. Kuva on kaverini Ingastinan käsialaa, hänet löydät täältä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti