sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Suklainen synttärikakku

Taas on vierähtänyt vähänkin liian pitkä aika viime postauksesta...

Ystäväni täytti tällä viikolla 18 ja halusin tehdä oikein hienon synttärikakun hänelle. Olimme aikaisemmin toisen ystäväni kanssa pohtineet, että mitäköhän makuja tuon kakun pitäisi sisältää. Päädyimme lopulta yhteisymmärryksen, että kahvin suklaan ja mustikan yhdistelmä voisi olla juuri sopiva. Joten tästä lähti sitten suunnittelu käyntiin. Kakkupohjana toimii suklaakakku joka on tehty piimästä ja "suklaan" käytetty kaakaota. Väliin tein mocha-moussen ja mustikka-hilloa. Koko komeuden päällystin itse tehdyllä sokerimassalla, sokerimassakukkasilla, sokerihelmillä ja piirsin vielä vihreällä elintarviketussilla köynnöstä.

Chocolate cake deluxe:
4 1/4 dl jauhoja
4 3/4 dl sokeria
1 1/4 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
2 tl ruokasoodaa
2 munaa
2 ½ dl vahvaa kahvia
2 ½ dl piimää
1 1/4 dl rypsiöljyä tai voi sulaa
1 rkl vanilja esanssia

Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Vuoraa neljä 15 cm vuokaa. Siivilöi kuivat aineet isoon kulhoon. Lisää loput ainekset ja sekoita pari minuuttia kunnes kaikki on sekaisin. Laita taikina vuokiin ja paista 30-35 minuuttia. Ota vuoat uunista ja anna jäähtyä 20 minuuttia ennen kuin otat pohjat vuoista ja laitat ne ritilälle.

Mocha mousse:
3/4 kuppia kermaa
2 rkl sokeria
1/3 kuppia vahvaa kahvia
1 kuppi tummaa suklaata
2 rkl vaniljaa

Laita 1/4 kuppia kermasta, sokeri ja kahvi kattilaan ja kiehauta. Sekoita koko ajan kunnes sokeri on liuennut. Lisää suklaa ja vanilja ja sekoita kunnes suklaa on sulanut. Laita jäähtymään noin 10 minuutiksi jääkaappiin. Vatkaa loput kermasta pehmeäksi vaahdoksi ja kääntele se suklaa seokseen . Laita takaisin jääkaappiin asettumaan vähintään puoleksi tunniksi.

Mustikkahillo:
500 g pakaste mustikoita
1 ½ rkl vettä
½ dl hillosokeria
3 dl sokeria

Laita vesi ja mustikat kattilaan ja anna kiehua kunnes muodostuu höyryjä. Lisää sokerit vähitellen koko ajan sekoittaen. Anna kuumeta kiehuvaksi ja anna kiehua 15 minuuttia. Sekoita aina välillä. Ota kattila pois liedeltä ja anna jäähtyä puolisen tuntia.

Kakun kasaaminen:

Laita ensimmäinen pohja muovikelmulla vuorattuun vuokaan. Kostuta pohjaa hieman esim. mustikka mehulla. Levitä kerros mustikka hilloa pohjan päälle ja pursota mocha moussea päälle. Laita seuraava pohja päälle. Toista toimenpiteet. Kun olet kasannut kakun, vuoraa se kunnolla kelmulla ja laita kakku tämän jälkeen jääkaappiin asettumaan painon alle vähintään pariksi tunniksi. Mieluiten yön yli.
Ota kakku pois jääkaapista ja kuori kelmu. Tasoita hieman kakun muotoa jos tarvitsee.
 
 
Kaulitse sokerimassa isoksi laataksi ja nosta se tämän jälkeen kakun päälle. Kakku kannattaa kuorruttaa vaikkapa voikreemillä tai kermavaahdolla jotta tumma väri ei kuulla läpi ja että päällys tarttuisi paremmin kiinni, itse en tehnyt tuota ja jouduin laittamaan kaksi kerrosta sokerimassaa päällekkäin. Koristele sokerikukkasilla ja helmillä.
 

 





 

 
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti